Köyhyydestä ja itse valituista vankiloista

Kävimme esikoiseni isän kanssa lastenvalvojalla liittyen elareihin. Tämä rouva oli selkeästi tuohtunut siitä, että koen meillä olevan kaikkea yltäkylläisesti. Hän olisi sitä mieltä, että vajetta jää niin että minun kannattaisi ehdottomasti hakea toimeentulotukea. Kerroin hymyillen että tulemme toimeen ilmankin. Tämä ei selkeästi mahtunut hänen maailmaansa.

Kun viesti siitä, että nyt ei ole kurjuutta, eikä puutetta, meni edes jollain tasolla perille, totesi tämä rouva, että ongelmia tulee viimeistään kun esikoinen tulee teini-ikään. Silloin lapst kuulema tarvitsevat kalliita merkkivaatteita, kun kaikilla kavereillakin niitä on. En viitsinyt alkaa filosofista kasvatuskeskustelu naisen kanssa. Sellaiselle kuitenkin koen olevan laajemminkin tarvetta. Mielestäni on pelottavaa miten moni kasvattaja vetää linjauksia pitkälti sen mukaan miten muilla on. Itse koen että maailmassa on tällä hetkellä niin paljon pahoinvointia, ettei ole ollenkaan huono juttu olla outo.

Mä luulen että se pahoinvointi juontaa juurensa siihen, että emme pysty toteuttamaan nykyisessä elinympäristössämme kokonaisvaltaisesti lajityypillistä käyttäytymistämme. Olemme vaihtaneet yhteisöllisyyden vilkkuviin laatikoihin ja mega elämyksiin sekä laatuaikaan. Kaikelta kiireeltämme emme juuri ehdi elämään elämäämme.Vaihtokauppa on surkea. Onneksi kultassen häkkimme ovi on auki. Ulos voi lentää kun rohkeus siihen riittää.

Levitä siipesi luottaen siihen että elämä kantaa! Kaikki on kaikessa monimutkaisuudessaan lopulta äärettömän yksinkertaista.