Terveisiä Espanjasta

Viimeisestä tekstistä on todella vierähtänyt aikaa... oli huikea lukea edellistä kirjoitusta Thaimaasta. Saa mielen kaipaamaan entistä enemmän itään. Tarkoituksena onkin suunnata maaliskuussa taas muutamaksi kuukaudeksi Thaimaahan. Nyt ollaan kuitenkin vielä vajaan viikon verran Espanjassa. Ollaan oltu Malagan lähellä maaseudulla reilu kuukausi talonvahteina. Tämä on ollut ihana syksyn katkaisu!

Thaimaasta kotiin paluu sujui keväällä takkuisesti. Mulla oli jalassa ärhäkkä tulehdus joka ryöpsähti paluulennolla ja teki lennon todella tuskaiseksi. Lopulta jouduin taltuttamaan sen antibiootein. Niilläkin siis aikansa ja paikkansa (tuolloin sain myös terveyskeskuksessa niin mahtavaa palvelua että hävetti aiemmat manaukseni, etten moisiin laitoksiin jalallani astuisi. No tuossa vaiheessa astelinkin enää yhdellä jalalla. Siriliä en uskaltanut päästää rattaista, kun en olis saanu enää kiinni jos olis tullu joku uhmakohtaus. Rurik haki vielä odotellessa lapsille ruoaksi Hesestä hampurilaiset jota emme siis tavallisesti harrasta. Tosta taas opin et never say never ja paikkansa jopa roskaruoalla ja länsimaisella lääketieteellä.)

Takkuisen alun jälkeen kesä sujui kuitenkin ihanasti. Maalla vanhempieni rantamökissä viihdyin paremmin kuin Helsingissä. Mustikkametsistä, marjapensaista ja villiyrttejä kedoilta poimien löysin rauhaa ja eheydyin. Juhannuksen tietämillä perheeseeemme liittyivät Mirjam ja Kuumis, kissanpennut. Koko lapsuuteni melkoista eläintarhaa hoitaneena olen todella kaivannut eläimiä. Ihanaa että voin tarjota myös omille lapsilleni mahdollisuuden eläinten rinnalla eloon. (En halua käyttää sanaa lemmikki, se on mielestäni jotenkin ällö.)

Kesä oli erilainen kun etukäteen ajattelin. (Kuvittelin viettäväni omaa aikaa tanssien, kapakoissa ja kahviloissa  notkuen ja olevani sosiaalisesti aktiivinen. Edellä mainitut asiat eivät kuitenkaan kiinnostaneetkaan tai paremminkin tuntuneet ajankohtaisilta.) Hetkittäin koin itseni yksinäiseksi. Ison kaveriporukan sijasta minulla on nykyään muutama todella merkityksellinen ihminen, lisäksi läheiset välini vanhempiini ovat lähentyneet entisestään.

Äitini tuli tänne talonvahtiavuksemmekin viimeisiksi viikoiksi. Alussa kanssamme oli paras ystäväni ja Rurikin isä. Ympäröivät vuoret ovat lumonneet mut kauneudellaan. Talon neljää koiraa ja pientä kanolaumaa hoitaessa on mieli levännyt. En ole juuri kaivannut muuta tekemistä kuin arkisia askareita ja pitkiä kävelyjä koiran kanssa. Kotikoulukin on edennyt. Välillä ollaan kuitenkin käyty melkoisia tahtojen taisteluja. Hetkittäin taidan vaatia liikaa (elämässä kun on paljon muutakin tärkeää ja mielenkiintoista kuin koulutyö ja elämä itsessään taitaa olla se paras opettaja.) Kun palaillaan suomeen odottaa Rurrea äikän ja matikan kokeet. Lisäksi enkun taidot on Rurrella kasvaneet hyvin ja espanjankin alkeita ollaan vähän opiskeltu. Hieno portfoli on myös syntynyt matkalla. Lukeminen kiinnostaa ja sujuu (tällä hetkellä R lukee Sysilouhien sukua, sitä ennen R ahmi Tripodien ajan). Kirjoittaminen on myös mieluista, tosin annetut aiheet ja pilkun (välillä edes pisteiden) paikat eivät tällä hetkellä kiinnosta.

Ranong

Tietokone on reistailee. Olemme edelleen Ranongissa. Koh Phayamilla käytiin vielä toinen viikon pätkä... (Itse olisin viihtynyt pidempäänkin mutta matkaseurue kaipasi jo kaupunkiin.) No äärimmäisen hyvin viihdyn täällä Ranongissakin. GH:n isäntäperhe on tosi sydämellinen ja mukava. Lisäksi Ranongin lupsakassa tunnelmassa on jotain kotoisaa. Ei olla tehty mitään ihmeellistä. Pyoritään toreilla ja käydään temppelissä. Välillä maksamme itsemme päiväksi viereisen Tinidee hotellin altaille (aikuuiset 100b ja lapset 70b) jossa on myos suomalainen sauna.
Tietokone reistailee ja Siril syottää mulle Koh Phayamin Cashew pähkinitä (jotka on muuten niin herkullisia ettei mitään rajaa) että tyydyn vain toteamaan että hyvin voidaan ja auriinko paistaa. Kotikoulukin sujuu mallikkaasti ja olen hämmästynyt siitä miten hurjasti R on näiden kuukausien aikana kehittynyt. Juuri nyt tyon alla on portfolio Kulttuurien kohtaamiset matkallamme.
Muutama viikko ja elämä on villivihannesten keruuta ja mokin laittamista. Sekin tuntuu ihanalle vaikka välillä iskee melankolisuus siitä että matka on jo loppupuolella (vaikka tiedän että edelleen on jäljellä enemmän kuin monen koko lomamatkan pituus, rakastan näitä seikkailuja kovasti ja yritän kaikesta haikeilusta ja fiilistelystä huolimatta elää hetkessä.

Kolmas ilmainen uintikerta

Eilen oli maailman paras juhla Songkran. Thaimaalaiset mahtavat vesibileet. Muut nauttivat vesisodasta todella, mutta Sirilillä oli kestämistä. Farang baby sai aimo annoksen kylmiä kylpyjä ja kaiken maailman savinaamioita ja vesisuihkuja. Hyvin ja urheasti pikku travelleri kylpynsä kesti. Kun me aikuiset väsyimme jatkoi Rurik vesisotaa Josefin  GH:mme samanikäisen pojan kansssa. Ranong on siitä kivan kokoinen pikkukaupunki että Rurik voi liikkua itsekseen lähiympäristössä.

Tällä hetkellä Rurikin paras opettaja taitaa olla Josef. Englannin ymmärrys ja sanavarasto kasvaa kohisten, puhumisrohkeudessa olisi kuitenkin vielä petrattavaa. Muuten rohkeus monenlaisisissa tilanteissa on kyllä lisääntynyt huikeasti. Rurik ostaa suvereenisti rotit pannarikojusta ja hoitaa monen muun laisia tilanteita omin päin. Lisäksi olemme treenanneet sanelukirjoitusta (joka kyllä sujuu mainiosti, olen kirjoituttanut pitkiä lauseita joissa mukana monenlaisia vaikeita ja pitkiä sanoja, pisteet ja isot kirjaimetkin osuvat hyvin paikalleeen.) Ollaan myös aloitettu kieliopin läpikäyminen. Nämä asiat eivät peruskoulussa kuuluisi vielä tämän ikäisille, mutta ovat tarpeellisia työkaluja englannin opiskelussa.Aloitimme verbeistä. Kerroin ensin mitä ne ovat ja sen jälkeen R on poiminut verbit helpohkoista teksteistä (aloitin ensin liian vaikeilla teksteillä huonoin tuloksin mutta helpommista teksteistä verbit löytyvät hyvin). Kun mennään kielioppia eteenpäin on kotiopellakin kyllä muistin virkistämisen paikka... Lisäksi R on lukenut päivittäin intohimoisesti. Suomenkielinen lukeminen tulee kyllä loppumaan kesken.

Itse olen nauttinut viime päivinä eniten aamukahveista torin pienessä kahvikojussa (kahvi on kyllä pahaa eikä varmasti reilun kaupan tuote ja maito on varmasti kidutetun lehmän maitoa ja kahvi on täynnä valkoista sokeria mutta tunnelma on ihana). Lisäksi GH:mme perheeseen on ollut ilo tutustua ja meistä on tullut hyviä ystäviä. On myös ollut mielenkiintoista kuulla heiltä Islamista (ennen kuvani on perustunut lähinnä länsimaissa syötettyyn propagandaan). Ehkä eniten olen kuitenkin nauttinut käynneistä watissa. Tänään on edessä visa run Myanmariin ja sitten ylihuomenna palaammekin Koh Phayamille.

Aika pysähtyi

Aika pysähtyi Koh Phayamin saarella. Palasimme sieltä vastahakoisesti ihanaan Ranongin pikkukaupunkiin ja majoituimme jo ennen saarta tutuksi tulleeseen budjetillemme aivan liian tyyriiseen (superior huone kahdella aamiaiisella 1700b) Tinidee nimiseen hotelliin. Viihdyimme erityisen hyvin allasosaston kuumien mineraalikylpyjen vuoksi. Eilen aamulla lähdin ostamaan bussilippuja täksi aamuksi Krabille josta meille olisi lennot Malesiaan muutaman päivän kuluttua. Lippuja ei kuitenkaan voinut ostaa etukäteen. Ensiksi puoliksi leikillämme mietimme jäävämme näille seuduille. Sitten aloimme laskea monta visa runiaa pitäisi loppu reissun aikana Myanmariin tehdä ja mitä se maksaisi. Miksi matkustaa kauemmaksi jos on jo juuri siellä missä haluaa olla? Ja me haluamme olla juuri nyt juuri täällä. Muutimme hotellin viereiseen pikku Guest Houseen jonka Jenkki omistajan kanssa olin ystävystyneet, saimme AC huoneen jossa on myös lämmin vesi niin halvalla että lupasin etten kerro hintaa kellekkään, lisäksi saimme vinkit ja kontaktit visa runien tekemiseen mahdollisiman huokeasti. Eli me koemme Songranin, eli maailman mageimman vesikarnevaalin! Ja mulla on lupa käyttää täällä keittitä ja lähellä on iso vihannestori. Mahtava fiilis!!!

Reissumotiiveista

Olen pohtinut sekä omia, että muiden reissarien reissumotiiveja. (Se on kumma miten muiden asioiden ruotiminen kiinnostaa niin paljon ja, peiliin on vaikea katsoa.) Ihanan Omppu GH:n vakkari bisse porukan länkytys alkaa ärsyttää ja noiden muutaman metapää länkkärin sekoilu suorastaan ahdistaa. Jotenkin tuntuu yhtä turhalle tulla pallon toiselle puolelle sekottamaan päätään kuin tulla noiden hotellien auloihin jakelemaan "sitruuna hymyään" ympärilleen. Mutta turha mun on liiemmin miettiä miksi joku muu on täällä. Itse huomaan että matkustamalla saan perspektiiviä omaan elämään. Kun keho matkustaa ympäri palloa, tekee mieli samalla arvokkaita matkoja. Ihmisiin tutustuminen on myös mulle tärkeä motiivi. Valitettavasti Thaikuissa paikallisiin tutustuminen jää hyvin pinnalliseksi, mutta muihin reissareihin tutustuu toki.

Oon myös miettinytt reissukokoonpanoamme. Ex-miehen kanssa reissatessa tulee avioeroon johtaneet syyt väkisinkin pintaan. Lasten kanssa kolmestaan en kuitenkaan vielä muutamaan vuoteen uskalla euroopan ulkopuolella reissata. Jos itse tulisin kipeäksi oltaisiin melkoisessa lirissä (ja jos ollaan euroopassa tiedän että äiti tulee pelastamaan meidät jos on oikein tiukka paikka.) No lapset kasvaa joka vuosi. Muutaman vuoden päästä kolmisin reissaaminen onkin jo ihan varteen otettava vaihtoehto.

Rurik tuli eilen kipeäksi. Kuume lähenteli 39 ja pari oksennustakin tuli. Onneksi lääkelaukkumme on hyvin varustettu. Lääkitsin potilasta luomuvalkosipulilla, luomucayanella, pakuriuutteella, manucahunajalla... onneksi mukana oli tyhjiä lääkekapseleita. Ei joutunuut potilas maistelemaan epämieluisia rohtoja. Yön aikana kuume laski, mutta tämä päivä menee kyllä voimia keräillessä. Toivottavasti huomenna kunto kestää jo tien päällä. Kävin äsken selvittelemässä millä bussilla pääsemme eteläiselle bussiasemalle, josta tarkoitus napata bussi Ranongiin. (Vihaan turisteille tarkoitettuja busseja joissa on nouto hotellilta, ensin odottelet tätä minibussia, sitten minibussi vie jonnekkin levähdyspaikalle, jossa odottelet seuraavaa bussia, joka todennäköisesti jättää vielä jonnekkin niin kauas kaupungista että joutuu ottamaan jonkun specialpriceforyoumyfriend tuktukin.)

Matkalla turisti infolle jossa selvittelin paikallisbusseja innostuin myös tekemään ostoksia (löysin Rurren puhelimeen laturin, edellinen hävisi useita kuukausia sitten, ja pihinä jätin ostamisen reissun päälle. Maksoin usp piuhasta, thai pistokkeesta ja eurooppalaisesta  verisosta 150b, toikin oli varmaan kolme kertaa liikaa, mutta alle yks kolmasosa alkuperäisestä pyynnöstä. Lisäksi löysin tosi kauniin kankaan jossa pinkkejä ja limenvärisiä lootuksia hameeksi, pyyhkeeksi ja picnicviltiksi (110b). Lisäksi ollaan tänään syöty donitsi överit, ensin pussillinen minidonitseja (20b) ja sitten vielä kuorututut donitsit (10b kappale, jälkimmäiset näyttivät makoisille mutta eivät syystä tai toisesta maistuneet lapsille).

Toinen ilmainen uintikerta

Tänään aamulla oli jotenkin vaikea herätä. Kun sain lopulta aamujutut hoidettua suunnattiin taas Phra sumein puistoon. Levittelin aamiaistarpeet esille ja  laitoin lapsille lautasille annokset (hunajaa, siemeniä, mangoa... nam) ja tip, ensimmäinen vesitippa. Tip tip ja sitten kipitettiin puun alle, ihmiset oli tosi avuliaita kun raahasin Siiliiä ja kaikkia aamiaistarpeita. ja kuten täällä yleensä, vettä tuli kuin saavista. Puu ei paljon sadetta pitänyt. Ystävälliset puistopoliisit tulivat pyytämään meidät telttaansa. Vääntelin lasten vaatteista vetttä ja saatiin poliiseilta lainaan lapsille pienet pyyhkeet. Itse nautin sateesta mutta lapset olivat kylmissään ja Siili kauhuissaan. Onneksi kirkuna laantui tissillä (vaikka välillä oon jo aika valmis ton imetyksen kanssa on se maailoman kätevintä, etenkin reissussa. Niin moni tukala odotus tais bussimatka on saatu sillä sujumaan. Eikä pöpötkään kuumota niin paljon kun imetän vielä. Thait suhtautuvat myös ihanan positiivisesti yleisillä paikoilla imettämiseen. Olen kyllä erittäänyt olla siveellisempi ja huomaavaisempi kuin euroopassa).

Eilen käytiin tiedekeskuksella Ekkemailla (Aikuiset 30b, lapset 20b, S ilmainen, melkein ilmaista siis kaiken kaikkiaan). Bussimatka oli pitkä kuuma ja tukala, eka bussi ilman ilmastointia, mutta eipä siellä ollut rahastajaakaan, joten hinta/laatu suhteesta ei voi valittaa. Lapset ja H halus käydä Mäkissä syömässä. Kallista ja kamalaa (oon luvannu lapsille että kerran viikossa voidaann syödä roskaruokaa/länkkärisafkaa). Tiedekeskus oli iso jo tosi mielenkiintoinen (planetaario, luonnontieteelinen ja vaikka mitä muuta) melkein kaikki oli tosin vaan thaiksi, joten kaikki ei ihan auennut. Kivaa oli ja muita länkkäreitä ei juuri näkynyt. Toinen ihana paikka Bangkokissa niin lapsille kuihn aikuisillekkin on Fantasy Lagoon The mall ostoskeskuksen katolla. Hienot maisemat paljon kaikkea varsinkin lapsille (aikuiset 100b, R 80b, S ilmainen). Nautitaan kaikki vesipuistoilusta täysin siemauksin ja siellä ei oo ketään länkkäreitä. Mutta tänään ei siis tarvinut lähteä uimaan kun saatiin saavisuihku niskaan. Nyt loppuu mun tietokonevuoro ja R rupee kattoo Tom&Jerryä. Sitten lähdetäänkin May kaideessin kasvisravintolaan buffa illalliselle (150b, R puoleen hintaan, S ilmainen). NAM!!!

(Olis kiva muuten kuulla haluisitteko kuulla enemmän kotikoulusta, reissaamisesta vai päiväkirjatyyppistä tajunnanvirtaa? Vai jatkanko näiden kaikkien suloista sekamelskaa? Jättäkää muutenkin viestiä itsestänne ja kommentoikaa kun käytte lukemessa... Se tuntuu hurjan kivalle)

W

Kulttuurit kohtaa ja aivot ja sydän sulaa auringossa

Nyt ollaan oltu reissussa viiikko. Päivät kuluu nopeasti, ja toisaalta kotoa lähdöstä tuntuu kuluneen jo pieni ikuisuus. Muutaman ensimmäisen hotelli yön jälkeen muutimme kotoisaan tuttuun Apple Guest Houseen (2hh 280b/yö), jota suosittelen ilmapiirin ja ihmisten puolesta lämpimästi. Olo on kotoisa. Bangkokin energia tuntuu hyvälle. Suunnittelimme ensin viipyvämme viikon. Päätimme kuitenkin suunneta etsimään yksinäisiä rantoja vasta viikonlopun jälkeen. On niin paljon tehtävää, nähtävää ja koettavaa. Parasta on kuitenkin istuskella Phra Sumein linnoituksen puistossa tai katukeittiössä (ruoat 20-40b) ja vaan hengittää, aistia tunnelmaa, imeä sitä itseensä.

Ainut mistä en täällä pidä on saasteet. Ja ruokien kanssa se, että valkoista sokeria ja aromivahvennetta on todella vaikea välttää. Lapset ottavat ruoka lomasta ilon irti ja elävät vaalealla leivällä ja makkaralla. Mä join ekoina päivinä useita jääkahveja ja olin muutenkin aika leväperäinen omienkin syömisteni kanssa. Nyt olen kuitenkin ottanut tolkkua syömisten kanssa, aion kuitenkin pitää linjan hyvin joustavana. 

Eilen käytiin China townissa. Matka sinne taittui ihanan vilvoittavan tuulen puhaltaessa jokiveneellä

 (40b/aikuinen lapset ilmaiseksi). Muovin krääsän ja tilpehöörin määrä oli puistattava. Jotenkin jäi taas miettimään mihin me tota kaikkea rojua tarvitaan ja mihin joudutaan sen kanssa. No Rurikille uusi lego pakkaus on kyllä tuonut paljon iloa. Takaisin kiinakaupungista tultiin taksilla (matkaa jokunen kilometri n. 50b). Muuten ollaankin liikuttu paikallisbusseilla, mikä on käytännössä ilmaista (alle 20b/aikuinen/matka), ja bussit on ilmastoituja ja keteviä ja ihmiset avuliaita.

Sirilillä on ollut tänään kiukkuisempi päivä. Taisi koti-ikäväkin vaivata neitiä, etenkin sen jälkeen kun skypetettiin mummon ja vaarin kanssa. Muuten S on kyllä nauttinut reissusta ja saamastaan huomiosta ja kestänyt lämpöä ja aurinkoa uskomattoman hyvin (uskon että ihon auringon sietoon on vaikuttanut myös spiruliinan ja chlorellan ahkera syönti jo ennen matkaa). Rurik on mieletön travelleri ja nauttii siitä kun voi jo käydä vaikkapa lähikioskilla omin päin. Lisäksi Rurik on ollut suuri apu Sirilin kanssa. Mukana olevaaa Harry Potteria R on ahminut niin että lukemista tuskin riittää paria viikkkoa pidemmäksi. Taidan mennä lukemaan muutaman sivun ääneen ja sitten nämä auringon uuvuttamat painuu pehkuihin! 

Nykyajan elämystravellerit

Mutsi on joskus kertonut mulle juttuja matkustelusta seitkytluvun lopulta. En tiedä onko aika kullannut muistot, mutta tarinat ja ihmiset niissä on mageita. Samaa en voi sanoa usein omasta sukupolvestani. Tuntuu että myös matkustelusta haetaan yhä harvinaisempia ja elämyksellisimpiä juttuja. Samalla kuitenkaan ei olla valmiita laittamaan itseään yhtään likoon, ottamaan mitään yllätyksiä tai riskejä. Punakat hapannaamaiset länkkärit vetelevät pyörillä rullaavia matkalaukkuja perässään (lähimmälle taxille saakka). Eksoottisesta kohteesta toiseen lennetään, ja sitten ajetaan taxilla hotellille (jotka ovat saman laisia joka maailman kolkassa, ja siitäkin huolimatta valitetaan että kotona on patongit paremmin paistettuja ja lihapullatkin mureampia)..
Niin paljon kuin matkustamista rakastankin, täytyy myöntää että välillä tunnen ahdistusta ja myötähäpeää (vaikka tiedänkin molempien olevan täysin turhia tunteita).
Bangkokissa Banglamphun travellerighetossa tapaa onneksi myös toisenlaisia matkalaisia (joskin ensin mainitut ovat täälläkin enemmistössä.) Turisteista ja travellereista huolimatta tai ehkä juuri niiden vuoksi olen kuitenkin kovin kotonani näisssä Kaaoskadun karnevaaleissa.
Saavuimme Bangkokiin eilen aamulla. Kotoa lähtö oli kiireinen ja hyvin kaaottinen (tai niin mulla kyllä aina käy, mutta tällä kertaa se oli poikkeuksellinen paniikki sekoilu). Lento meni yllättävän kivuttomasti, vaikka en kyllä nukkunut silmäystäkään. Mutta huomaa kyllä ettei  sielu lennä yhtä nopeasti kuin lentokeet. Kun herättiin pieniltä päiväunilta luuli R pitkään että on aamu. Lähdettiin etsimään ruokapaikkaa ja hetken kuluttua R kysy että eikö meidän hotellissa olekkaan aamiaista.
Tänään aamulla Siril otti ensimmäisen aamu-uinnin hotellin ravintolan kalalammessa. Sekä minä että S säikähdettiin kunnolla. Nyt iltakävelyllä halus kuitenkin jo "uimaan tonne" eli ei kantapään kauttakaan hankittu järki kauaa pysy tosssa jääräpäässä. Aamiaista sulateltiin hotellin uima-altaalla ja samalla kerrattiin kuukausia suomeksi ja kuukausia ja viikonpäiviä englanniksi. Majoitutaan muutamaksi ensimmäiseksi yöksi budjetillemme aivan liian kalliiseen (ja persoonattomaan ja tylsään) Rambutri Village Inn hotelliin (kolmen hengen huone aamiaisilla n. 45e). Uinnin jälkeen mentiin lasten kanssa kansallisgalleriaaan (200thb/aikuinen lapset ilmaiseksi). Mulle paikka oli todella mielenkiintoinen (etenkin vanhat maalaukset olivat upeita), Rurik peitteli kohteliaasti haukotuksiaan ja Siril otti rattaissa päiväunet. Phra sumein linnoituksen puistossa ollaan oltu syömässä (n 30 b/annos), oleilemassa ja leikkimässä niin tänään kuin eilenkin. Se on yksi lempi paikoistani maailmassa. Lapset saivat leikkiseuraa päikallisista lapsista (ja aikuisistakin). Lisäksi nähtiin joku ihanan hassu thai aerobic tunti.
Siril on välillä valitellut kuumuutta. Jatkuva huomio taitaa hivellä itsetuntoa mutta ärsyttääkin selvästi välillä. Rurik on flunssainen. Tästä kaikesta huolimatta täytyy todeta että ilmiömäisiä reissaajia, kunnon travellereja noi muksut (eikä mitään matkalaukku turisti urpoja ;))

Vapaampaa koulua ja matkatäpinää

Viime aikoina olen kiinnittänyt yhä enemmän huomiota Rurikin (ja osin omaankin) asenteeseen oppimista kohtaan. Jonnekkin syvälle pinttyneenä tuntuu olevan se, että oppimisen pitää olla jotakin tylsää. Kun muistutin poikaa yläasteen matikankirjoista, joihin saa halutessaan tarttua, oli Rurre selkeästi innostunut. Sitten hän vielä varmisti, että eihän se oo koulua. Jonkinlaista kehottajaa, kannustajaa ja välillä vaatijaakin tarvitaan mielestäni lapsen oppimisen tukijaksi. Mielestäni lähtökohta, että joku muu kertoo, mitä sinun pitää oppia, ja valmiiksi pureskeltu massa hulautetaan toisen päähän, on epähedelmällinen. Kun kiinnostus ja innostus kohtaavat ihmisen luontaisen halun oppia syntyy ihmeitä!

Kotikoulumme ensimmäisinä viikkoina tein tarkat suunnitelmat siitä mitä milloinkin opiskellaan kalenteria apuna käyttäen. Nyt olen huomannut että meillä parhaiten vaikkapa kuukausia harjoitellaan muiden asioiden lomassa. Toki välillä pyhitetään kunnolla aikaa opiskelulle. Tässä olemme alkaneet kiinnitämään huomiota siihen, milloin tuntuu kiinnostavalle oppia (ja minulla on kyllä selkeästi vielä hienosäätöä sosiaalisissa tuntosarvissa tältä osin). Kiinnitetään noin kerran viikossa huomio opittuun, ja siihen minkä tyyppisiä juttuja opiskellaan lähitulevaisuudessa. (Jotkut jutut saavat enemmän huomiota kuin toiset, ja jotkut jutut , niinkuin vaikka Kalevalan runomittaan syventyminen, siirtyivät tulevissa tehtävissä viikolta toiselle, kunnes päätimme, että palataan siihen, jos se joskus enemmän kiinnostaa).

Tosi kivalle tuntuu se, miten Siril on myös mukana opiskelussa. Kiinnostus kirjaimiin ja numeroihin on herännyt ja S alkaa hahmottaa numerot yhdestä kolmeen. Rurikkia opettaessa tulee jotenkin luonnollisesti opetettua myös Siiliä. Kauniisti Siril antaa myös usein opiskelurauhan (ja kun häiriköi häiriköi aika hauskasti ja hyvällä maulla, sama koskee kyllä molempia lapsia.) Mahtavaa on, että Rurik opettaa mielellään Siriliä.

Toivon tulevan matkan poistavan viimeisen pakon tunteen opiskelusta. Haaveilen pitkistä syvällisistä keskusteluista meren äärellä. Jotenkin omaakin matkalle valvistautumista ja lähdön odotuksen intoakin on osaltaan ruokkinut kotikoulu. Esimerkiksi tänään luimme vähän buddhalaisuudesta ja islamista ja tehtiin miellekartta siitä, mitä jo tiedetään. Sitten molemmat kirjoitimme asioista joista haluaisimme tietää lisää.

Omat ajatukset pyristelevät jo niin paljon kohti itää, etten meinaa saada mistään kiinni. Pyörin, hyörin ja olen levoton. Rakastan ja vihaan tätä matkalle lähdön poltetta. Jotenkin erityisiä minulle ovat aina viimeinen ilta ennen lähtöä, ja viimeinen ilta reissussa. Tällä hetkellä olisi kuitenkin vielä hurjan monta pikku juttua tehtävänä, ja kun mihinkään ei pysty tarttumaan häseltäessään, etenee tilanne huonosti. No tänään lähtöön on tasan viikko, joten kyllä tässä ehtii vielä pyöriä ja häseltää. Päivälliseksi syödään tänään punaista curryä ja riisiä. Sekin on ihan höpsöä että aina ennen aasian matkaa tekee hurjasti mieli aasialaista ruokaa, kun mä kuitenkin alan muutamassa hassussa viikossa himoitsemaan länkkärisafkaa (joka on tällä reissubudjetilla harvinainen herkku).

Matkustamisesta ja etenkin liftaamisesta

Olen liftannut nuorena paljon. Pääsääntöisesti kokemukset ovat super hyviä. Toki joukkoon mahtuu ikäviäkin tilanteita, joista on kuitenkin selvinnyt aina hyvin maalaisjärjellä. Liftatessa kannattaa pitää silmät auki ja luottaa vaistoihinsa. Olen sitä mieltä että pääsääntöisesti myös kanssaihmisiin kannattaa luottaa. En halua pelätä  ihmisiä! En halua maailman olevan sääntöihin ja velvollisuuksiin perustuva kameravalvottu kammotus...

Viime vuosina olen liftannut harvakseltaa. Rurikin kanssa liftasin ensimmäisen kerran eilen. Liftasimme Helsingistä Lahteen. Matka sujui suurin piirtein samassa ajassa kun se olisi julkisilla sujunut. Pääsimme Lahteen yhdellä autolla ja kuski oli tosi mukava. Juttelimme matkustamisesta, maailman menosta yleensä ja kotikoulusta.

Haluan alkaa taas liftaamaan enemmän. Jotenkin asiat joihin ei liity raha ovat viime aikoina alkaneet tuntumaan omemmille, aidommille.

Kotikoulussa saimme matematiikan kirjan viime viikolla valmiiksi. Matematiikka on ainut oppiaine jossa etenemme kirjan mukaan. Rurik halusi saada pakolliset matikat ennen aasian matkaa valmiiksi. Homma saatiinkin hyvin pakettiin jo muutamaa viikkoa ennen reissua. Nyt voimmekin pakata rinkkaan vain yläasteen matematiikan kirjan josta teemme tehtäviä jos innostusta löytyy. On ollut ilo seurata oppimisen ilon kasvamista. Koen että kotikoulussa oppiminen on helpompi tehdä mielekkääksi, motivoivaksi ja hauskaksi kuin peruskoulussa. Mielestäni on tärkeää että lapsi ymmärtää oppivansa itseään ja elämäänsä varten. Matematiikan suhteen tilanne oli Rurikille hankala peruskoulussa. Matemaattisesti lahjakas poika pitkästyi tehtäviin jotka toivat vain harvoin haastetta. Matematiikka oli ratkaisujen riemun sijaan pääasiassa puuduttavaa numerokäsialan harjoittelua.

Englantia olemme harjoitelleet nyt tiiviimmin. Tuleva matka toimii myös sen suhteen hyvänä motivaattorina. Matka tulee myös tarjoamaan mielettömiä kokemuksia ja elämyksiä, ainutlaatuisia paikkoja oppia. Itse odotan eniten budhalaisuuden ja islamin uskon seuraamista. Lisäksi Bangkokin ja Kuala Lumpurin planetaariot vaikuttavat mielenkiintoisille vierailukohteille.

Mun on hetkittäin vaikea olla läsnä hetkessä. Mieli ja osin kai sielukin haluaisi jo liihotella kohti itää. Muutaman viikon päässä häämöttävä matka alkaa tuntua yhä todellisemmalta käytännön järjestelyjen myötä. Ollaan syöty maitohappobakteereja sekä levää (chlorellaa ja spiruliinaa) muutaman viikon ajan. Lisäksi olen käyttänyt paljon siitepölyä ja pyrkinyt muutenkin valmistamaan terveellistä ja monipuolista ruokaa (tai ainahan mä siihen pyrin, mutta siis kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota). Pakkauslistan tekemisessä kuvastuu mielestäni hyvin elämän helppous ja vaikeus. Matkalla en halua puutua ja väsähtää painavan rinkan alle. Toisaalta esimerkiksi jonkin luonnonlääkkeen hankkiminen kaukana kotoa voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Vaattteiden suhteen mennään hyvin minimalistisella linjalla. Siril myös käyttää matkalla kertakäyttövaippoja pestävien sijaan. Yritän varautua hyvin mutta välttää kaikkea turhaa. Lopullinen pakkaus tapahtuu sitten varmaan taas tutun kaavan mukaan. Pakkauslistan kamat kasalle ja rinkkaan kasasta vaan tavarat joita ehdottomasti haluaa kantaa mukanaan.

Mukaan lähtee tällä kertaa toivottavasti myös toinen rinkka tavaroita. Haluaisin viedä lastenkotiin meiltä kiertoon joutavia vaatteita. Takaisin tulleessa  tämä toinen rinkka täyttyykin sitten suitsukkeista, mausteista ja muista aarteista matkan varrelta.

Köyhyydestä ja itse valituista vankiloista

Kävimme esikoiseni isän kanssa lastenvalvojalla liittyen elareihin. Tämä rouva oli selkeästi tuohtunut siitä, että koen meillä olevan kaikkea yltäkylläisesti. Hän olisi sitä mieltä, että vajetta jää niin että minun kannattaisi ehdottomasti hakea toimeentulotukea. Kerroin hymyillen että tulemme toimeen ilmankin. Tämä ei selkeästi mahtunut hänen maailmaansa.

Kun viesti siitä, että nyt ei ole kurjuutta, eikä puutetta, meni edes jollain tasolla perille, totesi tämä rouva, että ongelmia tulee viimeistään kun esikoinen tulee teini-ikään. Silloin lapst kuulema tarvitsevat kalliita merkkivaatteita, kun kaikilla kavereillakin niitä on. En viitsinyt alkaa filosofista kasvatuskeskustelu naisen kanssa. Sellaiselle kuitenkin koen olevan laajemminkin tarvetta. Mielestäni on pelottavaa miten moni kasvattaja vetää linjauksia pitkälti sen mukaan miten muilla on. Itse koen että maailmassa on tällä hetkellä niin paljon pahoinvointia, ettei ole ollenkaan huono juttu olla outo.

Mä luulen että se pahoinvointi juontaa juurensa siihen, että emme pysty toteuttamaan nykyisessä elinympäristössämme kokonaisvaltaisesti lajityypillistä käyttäytymistämme. Olemme vaihtaneet yhteisöllisyyden vilkkuviin laatikoihin ja mega elämyksiin sekä laatuaikaan. Kaikelta kiireeltämme emme juuri ehdi elämään elämäämme.Vaihtokauppa on surkea. Onneksi kultassen häkkimme ovi on auki. Ulos voi lentää kun rohkeus siihen riittää.

Levitä siipesi luottaen siihen että elämä kantaa! Kaikki on kaikessa monimutkaisuudessaan lopulta äärettömän yksinkertaista.

Rauhatonta pohdintaa rokotteista maaseudun rauhassa

Me ollaan lasten kanssa talonvahteina mun lapsuuden kodissa. Puita kantaessa on mieli levännyt ja selkä poksunut pakkasten paukkuessa. Juomavesi tulee kantaen sisälle, muuten vesi tuleekin hanasta. Talo on puulämmitteinen. Lämmittäminen on ollut ihanaa mutta aikaa vievää. Ja astiat ja pyykit pesee kone. Olen miettinyt paljon meidän isovanhempia ja sitä miten paljon elämä on muuttunut, omalla tavallaan helpottunut ja samalla ruikutus lisääntynyt. Ehkä nämä perusaskareet saavat nimen omaan juuremme maahan ja tekevät onnelliseksi. Minä olen ainakin ollut viime päivinä hurjan onnellinen!

Ja samalla moni asia myllertää mieltä. Faija sano mulle että puhun nykyään koko ajan ruoasta, lääkkeistä ja ennen kaikkea rokotuksista. Rokotukset onkin olleet lööpeissä viime aikoina. Tämä yhden lapsen huikea tuhkarokkoepidemia, josta on revitty toinen toistaan pelottavia lööppejä, on mielestäni suorastaan surkuhupaisa. Hymy kuitenkin hyytyy kun väläytellään pakkorokotuslakia.

Meillä rokotukset ovat kuopuksen kohdalla ajankohtaisia. Suhtauduin rokotuksiin jo esikoisen synnyttyä kriittisesti. Silloin nuorena äitinä en kuitenkaan uskaltanut uhmata yleisesti jyräävää mielipidettä. Kuopus ei sitten olekkaan saanut kuin kaksi annosta nelosrokotetta. Toisesta piikistä tuli reaktio, joka sai silmäni lopullisesti aukeamaan. Ulkopuolinen ei ehkä olisi huomannut juuri mitään. Itse kuitenkin huomasin pelottavan selvästi, kuinka lapsi oli paikalla muttei läsnä. Sen valossa mitä tiedän, en enää uskalla leikkiä asialla. Jääköön rokotussarja siis epätäydelliseksi. Moni suhtautuu rokotuksiin, tai lähinnä rokottamatta jättämisiin, fanaattisesti ja ilkeän tuomitsevasti. Tuntuu että suhtautuminen on sitä tuomitsevampaa ja ilkeämpää, mitä vähemmän henkilö tietää rokotuksista. Veemäinen hymy naamalla todetaan, että toivottavasti en joudu kohtaamaan hörhöilyni seurauksia lapseni sairastumisen muodossa.

Luulen kuitenkin että rokotteiden haittoihin herätään yleisesti lähitulevaisuudessa. Muistan kuinka esikoisen syntymän aikoihin antibioottien välttämiseen suhtauduttiin samoin. Nyt myönnetään jo yleisesti (myös länsimaisen lääketieteen piireissä) että antibiootteja tulisi käyttää hyvin valikoiden ja harkitusti. Itse tuen mielummin omaa ja lasteni vastustuskykyä ja elimistön hyvinvointia kun torjun sairauksia elimistöä kuormittavin menetelmin, joiden toimivuudesta ei edes ole selkeää näyttöä ja yhteisvaikutusten haitoissa olemme koekaniineja. Tai me emme kyllä eneää ole!

Kehotan siis perehtymään rokotuksiin! Rokotteiden tehtailu taitaa olla monessakin mielessä lääkebisneksen epäeettisintä touhua. Esimerkiksi vihurirokkorokotusta varten soluviljelmät kasvatetaan abortoiduista sikiöistä saaduilla alustoilla ja ruokitaan vasikan sikiöistä tehdyllä ravintoliuoksella. Kuulostaa jo sille ettei sellaisen elimistöön työntämisestä voi seurata mitään hyvää!

Tilaa tahmeudelle

Olemme kotikoulussa edenneet itse yhdessä oppimissisältöjä tuottaen. Varsinaista oppikirjaa käytetään vain matematiikassa. Matikassa Rurikilla on käytössä ystävänsä vanha oppikirja. Perusteiden opiskelu (niin matikassa kuin välillä muutenkin) tuntuu kuitenkin joskus tervanjuonnille. Matematiikka on Rurikille helppoa. Haluan kuitenkin varmistua että perusteet käydään huolella läpi, ettei joku väärinymmärrys sitten myöhemmin häiritsisi oppimista.

Suunnittelemme aina ennen viikon alkua, mitä seuraavalla viikolla opiskellaan (ja miten se tehdään). Viikon päätteeksi käymme läpi opitun. Kuluneen viikon aikana patistelin epämielyttävien tehtävien kimppuun käymiseen enemmän, kuin aikaisempina viikkoina. Hyvänä motivaattorina toimii kahden kuukauden päässä häämöttävä Thaimaan matka. Rurik on suunnitellut tekevänsä tylsät jutut pois ennen reissua, ettei niihin tarvitse siellä käyttää aikaa ja energiaa.

Pidän tosi tärkeänä, että jo pieni oppija etenee omaan tahtiinsa. Toki meillä on aikataulut joiden mukaan opiskellaan (aamiaisen ja lounaan välinen aika on pyhitetty opiskelulle, iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin opiskellaan jos intoa löytyy.) Tämän mukaan on helppo edetä kun opiskeluissa on menossa innostunut vaihe. Vaikeampaa onkin sitten antaa aikaa ja tilaa ja odotella motivaation tai inspiraation heräämistä. Tietysti näitä asioita voi hienovaraisesti herätellä. Raja opiskelun ja elämän välillä on onneksi veteen piirretty viiva.

Inspiraation hetkiä on upea seurta. Talvipuutarhassa olemme käyneet monta kertaa. Rurik on myös perehtynyt Talvipuutarhan historiaan. Eilen Rurik kuvasi siellä kuvikseen liittyvää tehtävää. Intoa oli upea seurata ja kuvat ovat uskomattoman hienoja. Jo kahdeksanvuotiaan päässä on kuitenkin ajatus siitä, että opiskelun pitäisi olla tylsää. No eiköhän tuo ajatus pikkuhiljaa väisty.

Kotikoulussa monia tuntuu huolettavan sosiaalisen ympäristön muutos. Meillä Rurik on aloittanut muutaman uuden harrastuksen ja käy iltapäiväkerhossa (aina niin halutessaan) samassa puistossa, jossa kävi ennenkin. Rurik ei selvästi ole mikään laumasielu, eikä nauti suurissa ryhmissä toimimisesta. Toki ryhmässä toimimista on hyvä harjoitella. Uskon kuitenkin, että jokaiselle lapselle ei suuressa ryhmässä jatkuvasti työskentely ole se optimaalinen ratkaisu. Välillä harrastuksiin tai puistoon lähtemistä vaikeuttaa ihan vaan lähtemisen vaikeus (varmasti kaikille tuttu tunne). Joskus sitä on vaikea erottaa halusta tehdä sillä hetkellä omia juttuja. Tämän suhteen olenkin yrittänyt herkistellä sosiaalisia tuntosarviani.

Vapaampi elämänrytmi tuntuu mahtavalle. Moni pitää tärkeänä lapsen kahdeksastaneljään laatikkoon sopeuttamista jo mahdollisimman varhain. Itse koen, että lapsella on mahdollisuus valita myöhemmin se elämän malli. Pidän kuitenkin arvokkaana sitä, että pystyn näyttämään myös toisenlaisen vaihtoehdon. Ensi viikoksi suuntaamme talonvahdeiksi landelle. Luvassa siis muun muassa hiihtoa ja luonnon havainnointia.

Kotikoulun ensihuumaa

Tämä kotikoulu on lähteny käyntiin sulavasti. Kirjasto on osoittautunut mielettömäksi aarreaitaksi, tässäkin tarkoituksessa. Ollaan käyty kirkossa ja Talvipuutarhassa. Välillä oppitunti on ollut opettajan osalta pyykinviikauksen täyteinen (oppilaskin on osallistunut hiukan viikkaukseen, joskin pitkin hampain). Monet opeteltavat asiat tulevat vastaan ihan arjen koukeroissa, lisäksi on kiva keksiä laskutehtäviä arjen juttuihin liittyen. ET:ssä ja Yltissä (Ympäristö- ja luonnontieto) ollaan paneuduttu opetussuunnitelman asioihin tutkielmaa tehden, lukien, mun lukemaa kuunnellen, netistä tietoa etsien. Ensi viikolla olis luvassa myös pieni muovien sulatus koe. Idea lähti hamahelmistä. Kun niiden sulattaminen on kerran niin kivaa, aiotaan kokeilla miten erilaiset muovit reagoi pieneen silitysrautakokeeseen ;)

Äidinkieltä tulee kirjoittamisen (niin koneella kuin käsin) osalta harjoiteltua muiden aineiden yhteydessä. Lisäksi olen muistutellut pisteiden ja isojen kirjainten käytöstä. Luulen että noista saan huomautella vielä hetken. No pääasia että työt ovat hienoja ja mielenkiintoisia, vaikka joku piste puuttuisikin! Rurik on myös aloittanut oman blogin. Kalevalaa ollaan tutkittu hiukan,sekä runoja, loruja ja sarjakuvia. Ensi viikonloppuna Rurik pitää pienissä sukujuhlisssa tervetuliaispuheen. Englantia opiskellaan lyhyistä piirretyistä (Rurik poimii sanoja jotka kirjoittaa ylös ja niitä sitten kerrataan). Tästä piirretystä on tullut hauska koko perheen yhteinen juttu. Satukirjoja luetaan myös englanniksi ja tämä kiinnostaa yhtä lailla puolitoista vuotiasta pikkusiskoa. Olisi hienoa saada kielitaito sille tasolle että puherohkeus reissussa kasvaisi, koska puhuminen aidoissa tilateissa on mielestäni ehdottomasti hienoin kielen oppimis tapa. (Saa nähdä tarttuuko pikku Siriliin reissussa englantia tai thaikieltä).

Liikunnassa on nyt ollut lajeina uinti, luistelu ja jooga. Sirilin isä opettaa Rurikille liikuntaa. Toivon myös että lasten joogaryhmästä tulisi pysyvä harrastus. Liikuntaa on tarkoitus tehdä kiinostusten mukaan mutta monipuolisesti. Kuviksessa Rurik on tehnyt (ja tutkinut) sarjakuvaa, maalannut ja tehnyt kipsitöitä. Ensi viikon kuviksen arkkitehtuuriin liittyvään valokuvausjuuttuun lupasi antaa Rurikin ammatiltaan valokuvvajana työskentelevä ystävä vinkkejä. Musiikki ja käsityö on sellasia aineita jossa en usko olevani kovin hyvä ope, joten vetovastuun ottaa käsityöstä mun äiti (joka tuskaili mun peruskouluaikana mun käsityöläksyjen parissa) ja musiikista mun paras ystävä, joka on klassisen laulun opettaja (ei hajuakaan onko toi oikea ammattinimike).

Matematiikassa Rurik on jo kirjan puolivälissä . Matematiikassa käytämme tavallista oppikirjaa. R halusi yrittää pakertaa leijonan osan omasta mielestään tylsistä jutuista ennen matkaa. Alku näyttää ainakin lupaavalle. Mutta tää matikka on kyllä samaan aikaan helppo ja haastava. Matematiikka on Rurikille helppoa, joten kakkosen kevään asiat eivät tuota liiemmin päänvaivaa. Olen keksinyt haastavampia lisätehtäviä (samalla haastaen itseni, eipä ole tullut viime aikoina liiemmin laskettua). Kirjastosta löysin Alakoulun matematiikkaa vanhemmille teoksen, tarpeellinen löytö. Yksi matematiikkaan minua intohimoisemmin suhtautuva ystävä on myös luvannut luoda joitakin matemaattisten haasteiden tuokijoita. Mieletön juttu on se miten laaja ja ihana ja taitava perhe ja ystävä joukko meillä on ympärillämme. Tosi monissa aineissa on mahdollisuus saada ammattilaisen opastusta. Siitä olen mielettömän kiitollinen. Tämä kotikoulu tuntuu herättävän paljon kiinnostusta ja ihastusta. Toki toisenlaisiakin reaktioita on ollut nähtävissä.

Musta tuntuu että me suomalaiset ollaan helposti kaavoihin kangistuneita. Jotkut tuntuvat ajattelevan että (kasvatus)vastuu kuuluu ennenkaikkea jollekkin viranomaiselle. Meidän peruskoulujärjestelmämme on ihan hurjan hieno ja arvokas juttu! (Joskin koen että sen olisi tietyissä asioissa aika kehittyä ja keskittyä enemmän onnellisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseen). Kotikoulun hienous ei ole mitenkään tavallisen koulun hienoudelta pois. Kotikoulu ei (ainakaan meidän kohdallamme) ole mikään hyökkäys perinteistä koulujärjestelmää vastaan. (Ja koulun puolelta kotikouluun onkin suhtauduttu tosi mukavasti.)

Meidän arkea rytmittää sopivasti vapaaehtoistyö, jossa syntyy myös loistavia oppimistilanteita. Käymme kerran viikossa muistisairaiden vanhusten palvelukodissa. Lisäksi teemme vapaaehtoistyötä naapurissamme olevaassa ulkomaalaisten kodittomien päiväkeskuksessa. Rurik harrastaa kerran viikossa partiota ja menee ensi viikolla katsomaan jos tykkäisi kirjastolla kerran viikossa kokoontuvasta kerhosta. Iltapäiväkerholla Rurik on jatkanut samalla tavalla kuin ennen kotikouluakin, eli mennyt jos on halunnut. Sosiaalisten suhteiden kannalta pitkät hyvät ystävyyssuhteet ovat kuitenkin mielestäni kaiken ydin. (Enkä ole aivan varma kuinka ehdottoman hyvä sosiaalisen oppimisen paikka on luokkahuone täynnä tasan saman ikäisiä lapsia, saati koulun piha, jossa tuntuu usein vallitsevan viidakon lait.)

Haastetta kotikouluun on mielestäni luonut se että muotoaan on hakenut se miten äiti on myös ope ja lapsi myös oppilas (ja usein myös toisin päin). Parasta on ollut yhdessä tekeminen ja oppiminen ja vapaus!

Muuta kuin harmoniaa hobby hallista

Mä oon aina elänyt tunteella, ja heittäytynyt asioihin täydellä sydämellä. Viimeisen vuoden aikana oon kuitenkin muuttunut varmaan enemmän, kuin sitä edeltäneen kymmenen vuoden aikana. Kai tää on mun kolmenkympin kriisini. Ja hyvä näin, kasvamassahan mä täällä olen.

Sysäys tälle kaikelle on ollut ruokavalionmuutos, jonka tein viime vuoden alussa. Olen aina ollut edes vähän kiinnostunut siitä mitä syön. Kasvissyöjä oon ollut yläasteen alusta ja pyrkinyt syömään ainakin ok hyvin (tai no joskus lukioaikoina ruoan ostaminen taisi kyllä tuntua syntiselle rahan haaskaukselle, mutta siis valtaosan elämästäni). Yllättäen alkoi etoa vahvasti se mitä moskaa itse söi ja mitä perheelle syöttää. Melko äärimmäisen vaiheen kautta ollaan siirrytty pääasiassa gluteenittomaan ja hiivattomaan ruokavalioon. Valkoista sokeria, soijaa, ja lisäaineita vältellään myös. Ja kun ruokavalio muuttui muuttui kaikki. Ulkoinen muutoskin oli positiivinen. Tärkeintä on kuitenkin se miten ajatukset muuttuivat, kirkastuivat.

Positiivinen lumivyöry kasvoi ja jooga ja meditaatio muuttuivat entistä tärkeämmiksi. Olen aina auttanut toisia mielelläni. Nyt aloin kuitenkin haastaa itseni hahmottamaan maailmaa siitä näkökulmasta, kuinka voin auttaa, en siitä mitä voin kahmia itselleni. Vapaaehtoistyöstä on tullut tärkeä osa elämääni. Omat kulutustottumukset ovat myös tervehtyneet. Uusia tavaroita en osta, käytettyjäkin hyvin harkiten. Matkustaminen on kuitenkin minun pahaani (tai hyveeni). Loppuvuodesta ostin itselleni ja lapsilleni kevääksi lennot Bangkokiin.

Oli tarkoitus, että yhdeksän viikon aikana, jonka olemme Thaikuissa, saisimme vähän esimakua siitä, mille haaveissa pyöritelty kotikoulu tuntuisi. Ja sitten vähän ennen joululomaa toi viisas tokaluokkalainen sai vuoden pohdinnan päätökseen, ja ilmoitti että kokeillaan vaan kotikoulua. Olen siis kohta esimurrosikäisen kotiope ja hyvin pian täysin uhmaikäisen hyvin määrätietoisen tytön kotiäiti. Olen yksinhuoltaja ja lapsilla on eri isät. Eli melkosen kutimen oon itselleni luonut. Yritän keskittyä hengittämiseen, ja kiitollisena vastaanottamiseen. Tästä blogista haluaisin luoda itselleni paikan jossa pohdiskella ja pureskella tätä kaikkea. Vertaistukea, päänpyörittelyä tai kysymyksiä luen mielelläni.

Vatsataudin jälkimainingeissa talvi-illan kauneutta pohtiva Wiuhti