Me ollaan lasten kanssa talonvahteina mun lapsuuden kodissa. Puita kantaessa on mieli levännyt ja selkä poksunut pakkasten paukkuessa. Juomavesi tulee kantaen sisälle, muuten vesi tuleekin hanasta. Talo on puulämmitteinen. Lämmittäminen on ollut ihanaa mutta aikaa vievää. Ja astiat ja pyykit pesee kone. Olen miettinyt paljon meidän isovanhempia ja sitä miten paljon elämä on muuttunut, omalla tavallaan helpottunut ja samalla ruikutus lisääntynyt. Ehkä nämä perusaskareet saavat nimen omaan juuremme maahan ja tekevät onnelliseksi. Minä olen ainakin ollut viime päivinä hurjan onnellinen!
Ja samalla moni asia myllertää mieltä. Faija sano mulle että puhun nykyään koko ajan ruoasta, lääkkeistä ja ennen kaikkea rokotuksista. Rokotukset onkin olleet lööpeissä viime aikoina. Tämä yhden lapsen huikea tuhkarokkoepidemia, josta on revitty toinen toistaan pelottavia lööppejä, on mielestäni suorastaan surkuhupaisa. Hymy kuitenkin hyytyy kun väläytellään pakkorokotuslakia.
Meillä rokotukset ovat kuopuksen kohdalla ajankohtaisia. Suhtauduin rokotuksiin jo esikoisen synnyttyä kriittisesti. Silloin nuorena äitinä en kuitenkaan uskaltanut uhmata yleisesti jyräävää mielipidettä. Kuopus ei sitten olekkaan saanut kuin kaksi annosta nelosrokotetta. Toisesta piikistä tuli reaktio, joka sai silmäni lopullisesti aukeamaan. Ulkopuolinen ei ehkä olisi huomannut juuri mitään. Itse kuitenkin huomasin pelottavan selvästi, kuinka lapsi oli paikalla muttei läsnä. Sen valossa mitä tiedän, en enää uskalla leikkiä asialla. Jääköön rokotussarja siis epätäydelliseksi. Moni suhtautuu rokotuksiin, tai lähinnä rokottamatta jättämisiin, fanaattisesti ja ilkeän tuomitsevasti. Tuntuu että suhtautuminen on sitä tuomitsevampaa ja ilkeämpää, mitä vähemmän henkilö tietää rokotuksista. Veemäinen hymy naamalla todetaan, että toivottavasti en joudu kohtaamaan hörhöilyni seurauksia lapseni sairastumisen muodossa.
Luulen kuitenkin että rokotteiden haittoihin herätään yleisesti lähitulevaisuudessa. Muistan kuinka esikoisen syntymän aikoihin antibioottien välttämiseen suhtauduttiin samoin. Nyt myönnetään jo yleisesti (myös länsimaisen lääketieteen piireissä) että antibiootteja tulisi käyttää hyvin valikoiden ja harkitusti. Itse tuen mielummin omaa ja lasteni vastustuskykyä ja elimistön hyvinvointia kun torjun sairauksia elimistöä kuormittavin menetelmin, joiden toimivuudesta ei edes ole selkeää näyttöä ja yhteisvaikutusten haitoissa olemme koekaniineja. Tai me emme kyllä eneää ole!
Kehotan siis perehtymään rokotuksiin! Rokotteiden tehtailu taitaa olla monessakin mielessä lääkebisneksen epäeettisintä touhua. Esimerkiksi vihurirokkorokotusta varten soluviljelmät
kasvatetaan abortoiduista sikiöistä saaduilla alustoilla ja ruokitaan
vasikan sikiöistä tehdyllä ravintoliuoksella. Kuulostaa jo sille ettei sellaisen elimistöön työntämisestä voi seurata mitään hyvää!
perjantai 31. tammikuuta 2014
lauantai 25. tammikuuta 2014
Tilaa tahmeudelle
Olemme kotikoulussa edenneet itse yhdessä oppimissisältöjä tuottaen. Varsinaista oppikirjaa käytetään vain matematiikassa. Matikassa Rurikilla on käytössä ystävänsä vanha oppikirja. Perusteiden opiskelu (niin matikassa kuin välillä muutenkin) tuntuu kuitenkin joskus tervanjuonnille. Matematiikka on Rurikille helppoa. Haluan kuitenkin varmistua että perusteet käydään huolella läpi, ettei joku väärinymmärrys sitten myöhemmin häiritsisi oppimista.
Suunnittelemme aina ennen viikon alkua, mitä seuraavalla viikolla opiskellaan (ja miten se tehdään). Viikon päätteeksi käymme läpi opitun. Kuluneen viikon aikana patistelin epämielyttävien tehtävien kimppuun käymiseen enemmän, kuin aikaisempina viikkoina. Hyvänä motivaattorina toimii kahden kuukauden päässä häämöttävä Thaimaan matka. Rurik on suunnitellut tekevänsä tylsät jutut pois ennen reissua, ettei niihin tarvitse siellä käyttää aikaa ja energiaa.
Pidän tosi tärkeänä, että jo pieni oppija etenee omaan tahtiinsa. Toki meillä on aikataulut joiden mukaan opiskellaan (aamiaisen ja lounaan välinen aika on pyhitetty opiskelulle, iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin opiskellaan jos intoa löytyy.) Tämän mukaan on helppo edetä kun opiskeluissa on menossa innostunut vaihe. Vaikeampaa onkin sitten antaa aikaa ja tilaa ja odotella motivaation tai inspiraation heräämistä. Tietysti näitä asioita voi hienovaraisesti herätellä. Raja opiskelun ja elämän välillä on onneksi veteen piirretty viiva.
Inspiraation hetkiä on upea seurta. Talvipuutarhassa olemme käyneet monta kertaa. Rurik on myös perehtynyt Talvipuutarhan historiaan. Eilen Rurik kuvasi siellä kuvikseen liittyvää tehtävää. Intoa oli upea seurata ja kuvat ovat uskomattoman hienoja. Jo kahdeksanvuotiaan päässä on kuitenkin ajatus siitä, että opiskelun pitäisi olla tylsää. No eiköhän tuo ajatus pikkuhiljaa väisty.
Kotikoulussa monia tuntuu huolettavan sosiaalisen ympäristön muutos. Meillä Rurik on aloittanut muutaman uuden harrastuksen ja käy iltapäiväkerhossa (aina niin halutessaan) samassa puistossa, jossa kävi ennenkin. Rurik ei selvästi ole mikään laumasielu, eikä nauti suurissa ryhmissä toimimisesta. Toki ryhmässä toimimista on hyvä harjoitella. Uskon kuitenkin, että jokaiselle lapselle ei suuressa ryhmässä jatkuvasti työskentely ole se optimaalinen ratkaisu. Välillä harrastuksiin tai puistoon lähtemistä vaikeuttaa ihan vaan lähtemisen vaikeus (varmasti kaikille tuttu tunne). Joskus sitä on vaikea erottaa halusta tehdä sillä hetkellä omia juttuja. Tämän suhteen olenkin yrittänyt herkistellä sosiaalisia tuntosarviani.
Vapaampi elämänrytmi tuntuu mahtavalle. Moni pitää tärkeänä lapsen kahdeksastaneljään laatikkoon sopeuttamista jo mahdollisimman varhain. Itse koen, että lapsella on mahdollisuus valita myöhemmin se elämän malli. Pidän kuitenkin arvokkaana sitä, että pystyn näyttämään myös toisenlaisen vaihtoehdon. Ensi viikoksi suuntaamme talonvahdeiksi landelle. Luvassa siis muun muassa hiihtoa ja luonnon havainnointia.
Suunnittelemme aina ennen viikon alkua, mitä seuraavalla viikolla opiskellaan (ja miten se tehdään). Viikon päätteeksi käymme läpi opitun. Kuluneen viikon aikana patistelin epämielyttävien tehtävien kimppuun käymiseen enemmän, kuin aikaisempina viikkoina. Hyvänä motivaattorina toimii kahden kuukauden päässä häämöttävä Thaimaan matka. Rurik on suunnitellut tekevänsä tylsät jutut pois ennen reissua, ettei niihin tarvitse siellä käyttää aikaa ja energiaa.
Pidän tosi tärkeänä, että jo pieni oppija etenee omaan tahtiinsa. Toki meillä on aikataulut joiden mukaan opiskellaan (aamiaisen ja lounaan välinen aika on pyhitetty opiskelulle, iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin opiskellaan jos intoa löytyy.) Tämän mukaan on helppo edetä kun opiskeluissa on menossa innostunut vaihe. Vaikeampaa onkin sitten antaa aikaa ja tilaa ja odotella motivaation tai inspiraation heräämistä. Tietysti näitä asioita voi hienovaraisesti herätellä. Raja opiskelun ja elämän välillä on onneksi veteen piirretty viiva.
Inspiraation hetkiä on upea seurta. Talvipuutarhassa olemme käyneet monta kertaa. Rurik on myös perehtynyt Talvipuutarhan historiaan. Eilen Rurik kuvasi siellä kuvikseen liittyvää tehtävää. Intoa oli upea seurata ja kuvat ovat uskomattoman hienoja. Jo kahdeksanvuotiaan päässä on kuitenkin ajatus siitä, että opiskelun pitäisi olla tylsää. No eiköhän tuo ajatus pikkuhiljaa väisty.
Kotikoulussa monia tuntuu huolettavan sosiaalisen ympäristön muutos. Meillä Rurik on aloittanut muutaman uuden harrastuksen ja käy iltapäiväkerhossa (aina niin halutessaan) samassa puistossa, jossa kävi ennenkin. Rurik ei selvästi ole mikään laumasielu, eikä nauti suurissa ryhmissä toimimisesta. Toki ryhmässä toimimista on hyvä harjoitella. Uskon kuitenkin, että jokaiselle lapselle ei suuressa ryhmässä jatkuvasti työskentely ole se optimaalinen ratkaisu. Välillä harrastuksiin tai puistoon lähtemistä vaikeuttaa ihan vaan lähtemisen vaikeus (varmasti kaikille tuttu tunne). Joskus sitä on vaikea erottaa halusta tehdä sillä hetkellä omia juttuja. Tämän suhteen olenkin yrittänyt herkistellä sosiaalisia tuntosarviani.
Vapaampi elämänrytmi tuntuu mahtavalle. Moni pitää tärkeänä lapsen kahdeksastaneljään laatikkoon sopeuttamista jo mahdollisimman varhain. Itse koen, että lapsella on mahdollisuus valita myöhemmin se elämän malli. Pidän kuitenkin arvokkaana sitä, että pystyn näyttämään myös toisenlaisen vaihtoehdon. Ensi viikoksi suuntaamme talonvahdeiksi landelle. Luvassa siis muun muassa hiihtoa ja luonnon havainnointia.
perjantai 17. tammikuuta 2014
Kotikoulun ensihuumaa
Tämä kotikoulu on lähteny käyntiin sulavasti. Kirjasto on osoittautunut mielettömäksi aarreaitaksi, tässäkin tarkoituksessa. Ollaan käyty kirkossa ja Talvipuutarhassa. Välillä oppitunti on ollut opettajan osalta pyykinviikauksen täyteinen (oppilaskin on osallistunut hiukan viikkaukseen, joskin pitkin hampain). Monet opeteltavat asiat tulevat vastaan ihan arjen koukeroissa, lisäksi on kiva keksiä laskutehtäviä arjen juttuihin liittyen. ET:ssä ja Yltissä (Ympäristö- ja luonnontieto) ollaan paneuduttu opetussuunnitelman asioihin tutkielmaa tehden, lukien, mun lukemaa kuunnellen, netistä tietoa etsien. Ensi viikolla olis luvassa myös pieni muovien sulatus koe. Idea lähti hamahelmistä. Kun niiden sulattaminen on kerran niin kivaa, aiotaan kokeilla miten erilaiset muovit reagoi pieneen silitysrautakokeeseen ;)
Äidinkieltä tulee kirjoittamisen (niin koneella kuin käsin) osalta harjoiteltua muiden aineiden yhteydessä. Lisäksi olen muistutellut pisteiden ja isojen kirjainten käytöstä. Luulen että noista saan huomautella vielä hetken. No pääasia että työt ovat hienoja ja mielenkiintoisia, vaikka joku piste puuttuisikin! Rurik on myös aloittanut oman blogin. Kalevalaa ollaan tutkittu hiukan,sekä runoja, loruja ja sarjakuvia. Ensi viikonloppuna Rurik pitää pienissä sukujuhlisssa tervetuliaispuheen. Englantia opiskellaan lyhyistä piirretyistä (Rurik poimii sanoja jotka kirjoittaa ylös ja niitä sitten kerrataan). Tästä piirretystä on tullut hauska koko perheen yhteinen juttu. Satukirjoja luetaan myös englanniksi ja tämä kiinnostaa yhtä lailla puolitoista vuotiasta pikkusiskoa. Olisi hienoa saada kielitaito sille tasolle että puherohkeus reissussa kasvaisi, koska puhuminen aidoissa tilateissa on mielestäni ehdottomasti hienoin kielen oppimis tapa. (Saa nähdä tarttuuko pikku Siriliin reissussa englantia tai thaikieltä).
Liikunnassa on nyt ollut lajeina uinti, luistelu ja jooga. Sirilin isä opettaa Rurikille liikuntaa. Toivon myös että lasten joogaryhmästä tulisi pysyvä harrastus. Liikuntaa on tarkoitus tehdä kiinostusten mukaan mutta monipuolisesti. Kuviksessa Rurik on tehnyt (ja tutkinut) sarjakuvaa, maalannut ja tehnyt kipsitöitä. Ensi viikon kuviksen arkkitehtuuriin liittyvään valokuvausjuuttuun lupasi antaa Rurikin ammatiltaan valokuvvajana työskentelevä ystävä vinkkejä. Musiikki ja käsityö on sellasia aineita jossa en usko olevani kovin hyvä ope, joten vetovastuun ottaa käsityöstä mun äiti (joka tuskaili mun peruskouluaikana mun käsityöläksyjen parissa) ja musiikista mun paras ystävä, joka on klassisen laulun opettaja (ei hajuakaan onko toi oikea ammattinimike).
Matematiikassa Rurik on jo kirjan puolivälissä . Matematiikassa käytämme tavallista oppikirjaa. R halusi yrittää pakertaa leijonan osan omasta mielestään tylsistä jutuista ennen matkaa. Alku näyttää ainakin lupaavalle. Mutta tää matikka on kyllä samaan aikaan helppo ja haastava. Matematiikka on Rurikille helppoa, joten kakkosen kevään asiat eivät tuota liiemmin päänvaivaa. Olen keksinyt haastavampia lisätehtäviä (samalla haastaen itseni, eipä ole tullut viime aikoina liiemmin laskettua). Kirjastosta löysin Alakoulun matematiikkaa vanhemmille teoksen, tarpeellinen löytö. Yksi matematiikkaan minua intohimoisemmin suhtautuva ystävä on myös luvannut luoda joitakin matemaattisten haasteiden tuokijoita. Mieletön juttu on se miten laaja ja ihana ja taitava perhe ja ystävä joukko meillä on ympärillämme. Tosi monissa aineissa on mahdollisuus saada ammattilaisen opastusta. Siitä olen mielettömän kiitollinen. Tämä kotikoulu tuntuu herättävän paljon kiinnostusta ja ihastusta. Toki toisenlaisiakin reaktioita on ollut nähtävissä.
Musta tuntuu että me suomalaiset ollaan helposti kaavoihin kangistuneita. Jotkut tuntuvat ajattelevan että (kasvatus)vastuu kuuluu ennenkaikkea jollekkin viranomaiselle. Meidän peruskoulujärjestelmämme on ihan hurjan hieno ja arvokas juttu! (Joskin koen että sen olisi tietyissä asioissa aika kehittyä ja keskittyä enemmän onnellisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseen). Kotikoulun hienous ei ole mitenkään tavallisen koulun hienoudelta pois. Kotikoulu ei (ainakaan meidän kohdallamme) ole mikään hyökkäys perinteistä koulujärjestelmää vastaan. (Ja koulun puolelta kotikouluun onkin suhtauduttu tosi mukavasti.)
Meidän arkea rytmittää sopivasti vapaaehtoistyö, jossa syntyy myös loistavia oppimistilanteita. Käymme kerran viikossa muistisairaiden vanhusten palvelukodissa. Lisäksi teemme vapaaehtoistyötä naapurissamme olevaassa ulkomaalaisten kodittomien päiväkeskuksessa. Rurik harrastaa kerran viikossa partiota ja menee ensi viikolla katsomaan jos tykkäisi kirjastolla kerran viikossa kokoontuvasta kerhosta. Iltapäiväkerholla Rurik on jatkanut samalla tavalla kuin ennen kotikouluakin, eli mennyt jos on halunnut. Sosiaalisten suhteiden kannalta pitkät hyvät ystävyyssuhteet ovat kuitenkin mielestäni kaiken ydin. (Enkä ole aivan varma kuinka ehdottoman hyvä sosiaalisen oppimisen paikka on luokkahuone täynnä tasan saman ikäisiä lapsia, saati koulun piha, jossa tuntuu usein vallitsevan viidakon lait.)
Haastetta kotikouluun on mielestäni luonut se että muotoaan on hakenut se miten äiti on myös ope ja lapsi myös oppilas (ja usein myös toisin päin). Parasta on ollut yhdessä tekeminen ja oppiminen ja vapaus!
Äidinkieltä tulee kirjoittamisen (niin koneella kuin käsin) osalta harjoiteltua muiden aineiden yhteydessä. Lisäksi olen muistutellut pisteiden ja isojen kirjainten käytöstä. Luulen että noista saan huomautella vielä hetken. No pääasia että työt ovat hienoja ja mielenkiintoisia, vaikka joku piste puuttuisikin! Rurik on myös aloittanut oman blogin. Kalevalaa ollaan tutkittu hiukan,sekä runoja, loruja ja sarjakuvia. Ensi viikonloppuna Rurik pitää pienissä sukujuhlisssa tervetuliaispuheen. Englantia opiskellaan lyhyistä piirretyistä (Rurik poimii sanoja jotka kirjoittaa ylös ja niitä sitten kerrataan). Tästä piirretystä on tullut hauska koko perheen yhteinen juttu. Satukirjoja luetaan myös englanniksi ja tämä kiinnostaa yhtä lailla puolitoista vuotiasta pikkusiskoa. Olisi hienoa saada kielitaito sille tasolle että puherohkeus reissussa kasvaisi, koska puhuminen aidoissa tilateissa on mielestäni ehdottomasti hienoin kielen oppimis tapa. (Saa nähdä tarttuuko pikku Siriliin reissussa englantia tai thaikieltä).
Liikunnassa on nyt ollut lajeina uinti, luistelu ja jooga. Sirilin isä opettaa Rurikille liikuntaa. Toivon myös että lasten joogaryhmästä tulisi pysyvä harrastus. Liikuntaa on tarkoitus tehdä kiinostusten mukaan mutta monipuolisesti. Kuviksessa Rurik on tehnyt (ja tutkinut) sarjakuvaa, maalannut ja tehnyt kipsitöitä. Ensi viikon kuviksen arkkitehtuuriin liittyvään valokuvausjuuttuun lupasi antaa Rurikin ammatiltaan valokuvvajana työskentelevä ystävä vinkkejä. Musiikki ja käsityö on sellasia aineita jossa en usko olevani kovin hyvä ope, joten vetovastuun ottaa käsityöstä mun äiti (joka tuskaili mun peruskouluaikana mun käsityöläksyjen parissa) ja musiikista mun paras ystävä, joka on klassisen laulun opettaja (ei hajuakaan onko toi oikea ammattinimike).
Matematiikassa Rurik on jo kirjan puolivälissä . Matematiikassa käytämme tavallista oppikirjaa. R halusi yrittää pakertaa leijonan osan omasta mielestään tylsistä jutuista ennen matkaa. Alku näyttää ainakin lupaavalle. Mutta tää matikka on kyllä samaan aikaan helppo ja haastava. Matematiikka on Rurikille helppoa, joten kakkosen kevään asiat eivät tuota liiemmin päänvaivaa. Olen keksinyt haastavampia lisätehtäviä (samalla haastaen itseni, eipä ole tullut viime aikoina liiemmin laskettua). Kirjastosta löysin Alakoulun matematiikkaa vanhemmille teoksen, tarpeellinen löytö. Yksi matematiikkaan minua intohimoisemmin suhtautuva ystävä on myös luvannut luoda joitakin matemaattisten haasteiden tuokijoita. Mieletön juttu on se miten laaja ja ihana ja taitava perhe ja ystävä joukko meillä on ympärillämme. Tosi monissa aineissa on mahdollisuus saada ammattilaisen opastusta. Siitä olen mielettömän kiitollinen. Tämä kotikoulu tuntuu herättävän paljon kiinnostusta ja ihastusta. Toki toisenlaisiakin reaktioita on ollut nähtävissä.
Musta tuntuu että me suomalaiset ollaan helposti kaavoihin kangistuneita. Jotkut tuntuvat ajattelevan että (kasvatus)vastuu kuuluu ennenkaikkea jollekkin viranomaiselle. Meidän peruskoulujärjestelmämme on ihan hurjan hieno ja arvokas juttu! (Joskin koen että sen olisi tietyissä asioissa aika kehittyä ja keskittyä enemmän onnellisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseen). Kotikoulun hienous ei ole mitenkään tavallisen koulun hienoudelta pois. Kotikoulu ei (ainakaan meidän kohdallamme) ole mikään hyökkäys perinteistä koulujärjestelmää vastaan. (Ja koulun puolelta kotikouluun onkin suhtauduttu tosi mukavasti.)
Meidän arkea rytmittää sopivasti vapaaehtoistyö, jossa syntyy myös loistavia oppimistilanteita. Käymme kerran viikossa muistisairaiden vanhusten palvelukodissa. Lisäksi teemme vapaaehtoistyötä naapurissamme olevaassa ulkomaalaisten kodittomien päiväkeskuksessa. Rurik harrastaa kerran viikossa partiota ja menee ensi viikolla katsomaan jos tykkäisi kirjastolla kerran viikossa kokoontuvasta kerhosta. Iltapäiväkerholla Rurik on jatkanut samalla tavalla kuin ennen kotikouluakin, eli mennyt jos on halunnut. Sosiaalisten suhteiden kannalta pitkät hyvät ystävyyssuhteet ovat kuitenkin mielestäni kaiken ydin. (Enkä ole aivan varma kuinka ehdottoman hyvä sosiaalisen oppimisen paikka on luokkahuone täynnä tasan saman ikäisiä lapsia, saati koulun piha, jossa tuntuu usein vallitsevan viidakon lait.)
Haastetta kotikouluun on mielestäni luonut se että muotoaan on hakenut se miten äiti on myös ope ja lapsi myös oppilas (ja usein myös toisin päin). Parasta on ollut yhdessä tekeminen ja oppiminen ja vapaus!
torstai 16. tammikuuta 2014
Muuta kuin harmoniaa hobby hallista
Mä oon aina elänyt tunteella, ja heittäytynyt asioihin täydellä sydämellä. Viimeisen vuoden aikana oon kuitenkin muuttunut varmaan enemmän, kuin sitä edeltäneen kymmenen vuoden aikana. Kai tää on mun kolmenkympin kriisini. Ja hyvä näin, kasvamassahan mä täällä olen.
Sysäys tälle kaikelle on ollut ruokavalionmuutos, jonka tein viime vuoden alussa. Olen aina ollut edes vähän kiinnostunut siitä mitä syön. Kasvissyöjä oon ollut yläasteen alusta ja pyrkinyt syömään ainakin ok hyvin (tai no joskus lukioaikoina ruoan ostaminen taisi kyllä tuntua syntiselle rahan haaskaukselle, mutta siis valtaosan elämästäni). Yllättäen alkoi etoa vahvasti se mitä moskaa itse söi ja mitä perheelle syöttää. Melko äärimmäisen vaiheen kautta ollaan siirrytty pääasiassa gluteenittomaan ja hiivattomaan ruokavalioon. Valkoista sokeria, soijaa, ja lisäaineita vältellään myös. Ja kun ruokavalio muuttui muuttui kaikki. Ulkoinen muutoskin oli positiivinen. Tärkeintä on kuitenkin se miten ajatukset muuttuivat, kirkastuivat.
Positiivinen lumivyöry kasvoi ja jooga ja meditaatio muuttuivat entistä tärkeämmiksi. Olen aina auttanut toisia mielelläni. Nyt aloin kuitenkin haastaa itseni hahmottamaan maailmaa siitä näkökulmasta, kuinka voin auttaa, en siitä mitä voin kahmia itselleni. Vapaaehtoistyöstä on tullut tärkeä osa elämääni. Omat kulutustottumukset ovat myös tervehtyneet. Uusia tavaroita en osta, käytettyjäkin hyvin harkiten. Matkustaminen on kuitenkin minun pahaani (tai hyveeni). Loppuvuodesta ostin itselleni ja lapsilleni kevääksi lennot Bangkokiin.
Oli tarkoitus, että yhdeksän viikon aikana, jonka olemme Thaikuissa, saisimme vähän esimakua siitä, mille haaveissa pyöritelty kotikoulu tuntuisi. Ja sitten vähän ennen joululomaa toi viisas tokaluokkalainen sai vuoden pohdinnan päätökseen, ja ilmoitti että kokeillaan vaan kotikoulua. Olen siis kohta esimurrosikäisen kotiope ja hyvin pian täysin uhmaikäisen hyvin määrätietoisen tytön kotiäiti. Olen yksinhuoltaja ja lapsilla on eri isät. Eli melkosen kutimen oon itselleni luonut. Yritän keskittyä hengittämiseen, ja kiitollisena vastaanottamiseen. Tästä blogista haluaisin luoda itselleni paikan jossa pohdiskella ja pureskella tätä kaikkea. Vertaistukea, päänpyörittelyä tai kysymyksiä luen mielelläni.
Vatsataudin jälkimainingeissa talvi-illan kauneutta pohtiva Wiuhti
Sysäys tälle kaikelle on ollut ruokavalionmuutos, jonka tein viime vuoden alussa. Olen aina ollut edes vähän kiinnostunut siitä mitä syön. Kasvissyöjä oon ollut yläasteen alusta ja pyrkinyt syömään ainakin ok hyvin (tai no joskus lukioaikoina ruoan ostaminen taisi kyllä tuntua syntiselle rahan haaskaukselle, mutta siis valtaosan elämästäni). Yllättäen alkoi etoa vahvasti se mitä moskaa itse söi ja mitä perheelle syöttää. Melko äärimmäisen vaiheen kautta ollaan siirrytty pääasiassa gluteenittomaan ja hiivattomaan ruokavalioon. Valkoista sokeria, soijaa, ja lisäaineita vältellään myös. Ja kun ruokavalio muuttui muuttui kaikki. Ulkoinen muutoskin oli positiivinen. Tärkeintä on kuitenkin se miten ajatukset muuttuivat, kirkastuivat.
Positiivinen lumivyöry kasvoi ja jooga ja meditaatio muuttuivat entistä tärkeämmiksi. Olen aina auttanut toisia mielelläni. Nyt aloin kuitenkin haastaa itseni hahmottamaan maailmaa siitä näkökulmasta, kuinka voin auttaa, en siitä mitä voin kahmia itselleni. Vapaaehtoistyöstä on tullut tärkeä osa elämääni. Omat kulutustottumukset ovat myös tervehtyneet. Uusia tavaroita en osta, käytettyjäkin hyvin harkiten. Matkustaminen on kuitenkin minun pahaani (tai hyveeni). Loppuvuodesta ostin itselleni ja lapsilleni kevääksi lennot Bangkokiin.
Oli tarkoitus, että yhdeksän viikon aikana, jonka olemme Thaikuissa, saisimme vähän esimakua siitä, mille haaveissa pyöritelty kotikoulu tuntuisi. Ja sitten vähän ennen joululomaa toi viisas tokaluokkalainen sai vuoden pohdinnan päätökseen, ja ilmoitti että kokeillaan vaan kotikoulua. Olen siis kohta esimurrosikäisen kotiope ja hyvin pian täysin uhmaikäisen hyvin määrätietoisen tytön kotiäiti. Olen yksinhuoltaja ja lapsilla on eri isät. Eli melkosen kutimen oon itselleni luonut. Yritän keskittyä hengittämiseen, ja kiitollisena vastaanottamiseen. Tästä blogista haluaisin luoda itselleni paikan jossa pohdiskella ja pureskella tätä kaikkea. Vertaistukea, päänpyörittelyä tai kysymyksiä luen mielelläni.
Vatsataudin jälkimainingeissa talvi-illan kauneutta pohtiva Wiuhti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)