Viime aikoina olen kiinnittänyt yhä enemmän huomiota Rurikin (ja osin omaankin) asenteeseen oppimista kohtaan. Jonnekkin syvälle pinttyneenä tuntuu olevan se, että oppimisen pitää olla jotakin tylsää. Kun muistutin poikaa yläasteen matikankirjoista, joihin saa halutessaan tarttua, oli Rurre selkeästi innostunut. Sitten hän vielä varmisti, että eihän se oo koulua. Jonkinlaista kehottajaa, kannustajaa ja välillä vaatijaakin tarvitaan mielestäni lapsen oppimisen tukijaksi. Mielestäni lähtökohta, että joku muu kertoo, mitä sinun pitää oppia, ja valmiiksi pureskeltu massa hulautetaan toisen päähän, on epähedelmällinen. Kun kiinnostus ja innostus kohtaavat ihmisen luontaisen halun oppia syntyy ihmeitä!
Kotikoulumme ensimmäisinä viikkoina tein tarkat suunnitelmat siitä mitä milloinkin opiskellaan kalenteria apuna käyttäen. Nyt olen huomannut että meillä parhaiten vaikkapa kuukausia harjoitellaan muiden asioiden lomassa. Toki välillä pyhitetään kunnolla aikaa opiskelulle. Tässä olemme alkaneet kiinnitämään huomiota siihen, milloin tuntuu kiinnostavalle oppia (ja minulla on kyllä selkeästi vielä hienosäätöä sosiaalisissa tuntosarvissa tältä osin). Kiinnitetään noin kerran viikossa huomio opittuun, ja siihen minkä tyyppisiä juttuja opiskellaan lähitulevaisuudessa. (Jotkut jutut saavat enemmän huomiota kuin toiset, ja jotkut jutut , niinkuin vaikka Kalevalan runomittaan syventyminen, siirtyivät tulevissa tehtävissä viikolta toiselle, kunnes päätimme, että palataan siihen, jos se joskus enemmän kiinnostaa).
Tosi kivalle tuntuu se, miten Siril on myös mukana opiskelussa. Kiinnostus kirjaimiin ja numeroihin on herännyt ja S alkaa hahmottaa numerot yhdestä kolmeen. Rurikkia opettaessa tulee jotenkin luonnollisesti opetettua myös Siiliä. Kauniisti Siril antaa myös usein opiskelurauhan (ja kun häiriköi häiriköi aika hauskasti ja hyvällä maulla, sama koskee kyllä molempia lapsia.) Mahtavaa on, että Rurik opettaa mielellään Siriliä.
Toivon tulevan matkan poistavan viimeisen pakon tunteen opiskelusta. Haaveilen pitkistä syvällisistä keskusteluista meren äärellä. Jotenkin omaakin matkalle valvistautumista ja lähdön odotuksen intoakin on osaltaan ruokkinut kotikoulu. Esimerkiksi tänään luimme vähän buddhalaisuudesta ja islamista ja tehtiin miellekartta siitä, mitä jo tiedetään. Sitten molemmat kirjoitimme asioista joista haluaisimme tietää lisää.
Omat ajatukset pyristelevät jo niin paljon kohti itää, etten meinaa saada mistään kiinni. Pyörin, hyörin ja olen levoton. Rakastan ja vihaan tätä matkalle lähdön poltetta. Jotenkin erityisiä minulle ovat aina viimeinen ilta ennen lähtöä, ja viimeinen ilta reissussa. Tällä hetkellä olisi kuitenkin vielä hurjan monta pikku juttua tehtävänä, ja kun mihinkään ei pysty tarttumaan häseltäessään, etenee tilanne huonosti. No tänään lähtöön on tasan viikko, joten kyllä tässä ehtii vielä pyöriä ja häseltää. Päivälliseksi syödään tänään punaista curryä ja riisiä. Sekin on ihan höpsöä että aina ennen aasian matkaa tekee hurjasti mieli aasialaista ruokaa, kun mä kuitenkin alan muutamassa hassussa viikossa himoitsemaan länkkärisafkaa (joka on tällä reissubudjetilla harvinainen herkku).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti