Olemme kotikoulussa edenneet itse yhdessä oppimissisältöjä tuottaen. Varsinaista oppikirjaa käytetään vain matematiikassa. Matikassa Rurikilla on käytössä ystävänsä vanha oppikirja. Perusteiden opiskelu (niin matikassa kuin välillä muutenkin) tuntuu kuitenkin joskus tervanjuonnille. Matematiikka on Rurikille helppoa. Haluan kuitenkin varmistua että perusteet käydään huolella läpi, ettei joku väärinymmärrys sitten myöhemmin häiritsisi oppimista.
Suunnittelemme aina ennen viikon alkua, mitä seuraavalla viikolla opiskellaan (ja miten se tehdään). Viikon päätteeksi käymme läpi opitun. Kuluneen viikon aikana patistelin epämielyttävien tehtävien kimppuun käymiseen enemmän, kuin aikaisempina viikkoina. Hyvänä motivaattorina toimii kahden kuukauden päässä häämöttävä Thaimaan matka. Rurik on suunnitellut tekevänsä tylsät jutut pois ennen reissua, ettei niihin tarvitse siellä käyttää aikaa ja energiaa.
Pidän tosi tärkeänä, että jo pieni oppija etenee omaan tahtiinsa. Toki meillä on aikataulut joiden mukaan opiskellaan (aamiaisen ja lounaan välinen aika on pyhitetty opiskelulle, iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin opiskellaan jos intoa löytyy.) Tämän mukaan on helppo edetä kun opiskeluissa on menossa innostunut vaihe. Vaikeampaa onkin sitten antaa aikaa ja tilaa ja odotella motivaation tai inspiraation heräämistä. Tietysti näitä asioita voi hienovaraisesti herätellä. Raja opiskelun ja elämän välillä on onneksi veteen piirretty viiva.
Inspiraation hetkiä on upea seurta. Talvipuutarhassa olemme käyneet monta kertaa. Rurik on myös perehtynyt Talvipuutarhan historiaan. Eilen Rurik kuvasi siellä kuvikseen liittyvää tehtävää. Intoa oli upea seurata ja kuvat ovat uskomattoman hienoja. Jo kahdeksanvuotiaan päässä on kuitenkin ajatus siitä, että opiskelun pitäisi olla tylsää. No eiköhän tuo ajatus pikkuhiljaa väisty.
Kotikoulussa monia tuntuu huolettavan sosiaalisen ympäristön muutos. Meillä Rurik on aloittanut muutaman uuden harrastuksen ja käy iltapäiväkerhossa (aina niin halutessaan) samassa puistossa, jossa kävi ennenkin. Rurik ei selvästi ole mikään laumasielu, eikä nauti suurissa ryhmissä toimimisesta. Toki ryhmässä toimimista on hyvä harjoitella. Uskon kuitenkin, että jokaiselle lapselle ei suuressa ryhmässä jatkuvasti työskentely ole se optimaalinen ratkaisu. Välillä harrastuksiin tai puistoon lähtemistä vaikeuttaa ihan vaan lähtemisen vaikeus (varmasti kaikille tuttu tunne). Joskus sitä on vaikea erottaa halusta tehdä sillä hetkellä omia juttuja. Tämän suhteen olenkin yrittänyt herkistellä sosiaalisia tuntosarviani.
Vapaampi elämänrytmi tuntuu mahtavalle. Moni pitää tärkeänä lapsen kahdeksastaneljään laatikkoon sopeuttamista jo mahdollisimman varhain. Itse koen, että lapsella on mahdollisuus valita myöhemmin se elämän malli. Pidän kuitenkin arvokkaana sitä, että pystyn näyttämään myös toisenlaisen vaihtoehdon. Ensi viikoksi suuntaamme talonvahdeiksi landelle. Luvassa siis muun muassa hiihtoa ja luonnon havainnointia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti